lauantai 26. tammikuuta 2013

Ajatuksia Iholla-sarjasta

Päätin tänään ruveta kattomaan Iholla-sarjan 2. tuotantokautta, tai no siis ekan jakson halusin vilkasta. Ihan mahtava! Sen jälkeen katoin toisen, kolmannen, neljännen ja siitä kuudenteen saakka, kunnes oli pakko päästä tänne kirjottelemaan. Oon niin amazed, että pistin tuottajallekkin kehuja ja terveisiä naisille. Viime vuonna kun olin ite sarjassa mukana muistan monien kirjottaneen, että niitä ärsyttää tietyt    henkilöt jne. Mutta ei mua vaan yhtään ärsytä! Kaikki oli ihania, avoimia ja rohkeita.



Olin aluksi vähän skeptinen uutta tuotantokautta kohtaan. Näin nimittäin 10min pitkän trailerin ennen vuoden vaihdetta, jonka perusteella mulla tuli semmonen olo, että se on toistoa edellisestä kaudesta. Täysin väärässä olin. Toki on samoja haaveita mm. rakkaudesta, mutta hei sehän on inhimillistä ja kuka siitä nyt ei haaveilisi. Tosiaan kuiteskin tosi hyvä maku jäi suuhun ja aijon seurata sarjaa loppuun saakka, koukussa ollaan!



Tuli siinä samalla kattoessa paljon mieleen omista kuvaus ajoista ja myös kauhee ikävä kuvaamista, silleen ihan kunnolla. Kyllä mulla on sitä muutenki ollut, mutta kai oon sen jotenki saanu pois mielestä etten liikaa haikailis perään. Sen takia oonkin varmaan vähän lykkäillyt uuden tuokkarin kattomista, pelotti niin paljon se ikävän tunne. Tuli kans paljon ajatuksia siitä, kuinka mun ois pitänyt kuvata ahkerammin ja paremmin ja wää! Niin siis on semmenon olo, että oisin pystynyt parempaan. Oonkohan mä nyt taas vähän liian itsekriittinen.. no jaa.



Kuiteskin nyt vasta tajusin kuinka hyvää arjen kuvaaminen tekikään mulle. Asioita tuli paljon enemmän funtsittua ja jotenkin se oli vaan niin hauskaa. Musta nimittäin aina tuntuu etten osaa mitään oikein hirveen hyvin tai ettei monet asiat sovi mulle, mutta musta tuntu et toi kuvaaminen oli mun juttu ja se anto mulle voimaa. Jotenkin se vaan sopi mulle. Vaikka joskus olikin semmosia angst päiviä, että olin saanu ihan tarpeeks kuvaamisesta. Mutta millon vaan voisin kuvata uudelleen.

Oonkin kauan miettiny, että tekisin tänne blogiin tyyliin kerran viikossa tai kuukaudessa iholla tyylisen "jakson" jostain ihan perus jutuista, mun elämästä. Enpä oo nyt vielä saanut aikaseks, en oo ees uskaltanu tarttua kameraan. Kerran taisin sen laittaa pariksi sekunniksi päälle ja tuntu niin oudolta! Pitäis sitte kuvailla ja saada ladattua koneelle ja leikata matsku. Haluun tehä sen! Mitä mieltä te ootte kiinnostaisiko?

32 kommenttia:

  1. kiinnostaa ehrottomasti :)

    VastaaPoista
  2. joo tee ehdottomasti!!:)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus :) ehdottamasti kiinnostaa, olit mun lemppari sarjassa :)

    VastaaPoista
  4. ehdottomasti kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
  5. kiinnostaa todellakin :) !

    VastaaPoista
  6. joo tee ihmeessä video :) kiva kuulla sun ajatuksia tosta uudesta tuotantokaudesta. hitto kun olis pitänyt itekin hakea mukaan!

    VastaaPoista
  7. JOOOO tee :)) todellakin :)

    VastaaPoista
  8. Muaki kiinnostais jos tekisit tänne blogiin jotain Iholla-jaksojen tapasia videoita! :-)

    VastaaPoista
  9. todellakin kiinnostaisi !

    VastaaPoista
  10. Oispa kiva jos tekisit niin, loisto idea!:)

    VastaaPoista
  11. Oi kannustusta saat täältäkin ! :)

    VastaaPoista
  12. Todellaki kiinnostaa :)) Oon jääny koukkuun tähän 2.kauteen mutta silti tykkäsin enemmän
    ekasta tuotantokaudesta ja sä olit ehdottomasti lemppari...vaihtaisin kenet vaan tästä toisesta kaudesta suhun!!....:D)) Sun ja albertin stooria oli niin kiva katella :) (ja samaa mieltä oli mun kaveri :)

    VastaaPoista
  13. Joo tee! Ja ite olin vähän pettynyt ehkä tähän toiseen kauteen, tuli heti sellanen olo että kamera on kaivettu heti esille kun vähänkin itkettää tai joko sitten väännetty tekoitkua kameralle...

    VastaaPoista
  14. onko se totta että jokaisen kuvaama matsku tiivistetään 2 tuntiin? :o tuntuu jotenkin hirveen vähältä, vaikka eihän jaksotkaan kyllä kestä ku puol tuntia.
    niiin ja tosta videosta, että kiinnostaa kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "onko se totta" ... siis sehän on pelkkää matematiikkaa: jaksoja (ainakin viime kaudella) 40 kpl, jotka kestävät 20min. Mukana tällä kaudella 5 naista joten yhdelle jää aikaa noin 40*20min/5=160min=2h 40min.

      Poista
  15. Teeeeeeeee tollanen IHOLLA-juttu!

    VastaaPoista
  16. postaat tosi harvoin :( viimeksi 12 päivää sitte o.o

    VastaaPoista
  17. Ooioioi ihanaa löysin sattumalta sun blogin (en edes tiennyt että pidät blogia)! Ja ihan satuit vielä kirjottamaan aiheesta - Iholla-sarjasta. Rakastin niin ekaa kautta, olit ihan lemppari ja ihanan aito ja muutenkin suloinen <3 Huippukivaa kevättä sulle! :)

    VastaaPoista
  18. KIIINNOSTAAA! Oot ihana Sini <3

    VastaaPoista
  19. Hitto kun näytät upeelta noissa gaalakuvissa! Mutta hei, etkö vois vähän tsempata äidinkielen opintojen kanssa. "Aijon"... ja olet lukiossa, uuuuh.
    Mutta hyvät jatkot, oli kiva löytää tää blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos. Tsemppaan niitten kanssa siellä äidinkielen tunnilla enkä täällä omassa blogissa murehdi siitä kirjotanko jonkun sanan puhe vai kirjakielellä.

      Poista