keskiviikko 14. marraskuuta 2012

The story of my depression

Heyou!

Sain eilen mun uuden Canon 550D:n (aikainen joululahja) ! Käytiin sillä räpsimässä musta vähän kuvia äipän kanssa. Eräs lukija on myös pyytänyt postausta masennuksesta -miten se vaikuttaa elämään ja miten se huomattiin-


Alotetaan vaikka siitä, että miten se huomattiin. En oikein tiedä?
Kun ite ajattelen taaksepäin niin luulenpa olleeni masentunut lähes niin kauan kuin muistan. Ainakin jo 5 vuotiaana, mutta ei sitä kai kukaan huomannut. Asuin silloin äitin kanssa kahestaan, joka oli yksinhuoltaja ja opiskeli sairaanhoitajaksi samalla.. rahaa ei ollut ihan kauheesti.
En pienenä pahemmin pitänyt päiväkirjaa vaan kirjottelin runoja ja lauluja, löysin kuiteskin jonkun päiväkirja kirjotuksen. Olin n.8-9 vuotias ja siinä itse totesin olevani masentunut. Näytin sitä mun äitille ja se kysyi multa ; mistä tiesit silloin olevasi masentunut?



Mietin sitä kauan, monta päivää, enkä vieläkään tiedä mistä olen saanu päähäni kirjottaa niin.
Tai, että mistä olen tiennyt olleeni masentunut. Kai äiti on siitä puhunut, muuta syytä en keksinyt.
No anyways, menin eskariin 5 vuotiaana. Se oli englannin kielinen ja kesti kaksi vuotta, sillä sinne mentiin vuotta normaalia aikaisemmin. Se oli jo sillon mulle tosi rankkaa, jos oli vähän aikaa kipeenä tuli kauhea pino läksyjä tehtäväks. Kun menin ala-asteelle 1 ja 2 luokka oli mulle aika helppoja ja ne suju ihan hyvin.


Jotain siinä sitten tapahtu. 3 luokalla ei enää mennyt hyvin. Mun isä ei silloinkaan ollut vielä pahemmin kuvioissa ja äitillä oli kerennyt olla jo pari poikaystävää, joista yksi asui meillä monta vuotta.
Kolmosella koulussa oli kauheasti draamaa tyttöjen kanssa. Jätettiin ulkopuolelle, kokoajan piti jotenkin kilpailla ja mulla oli tosi ulkopuolinen olo. Se sai mun olon tosi huonoksi ja vielä sen lisäks äitilläkin oli stressiä sun muuta ja se välillä purkautui muhun.


Sanoin äitille usein olevani kipeä, koska en halunnut mennä kouluun. Pistin kuumemittarin patteria vasten. En halunnut tuntea oloani ulkopuoliseksi, joskus jopa itkin koulussa. Silloinkun menin kouluun tulin yleensä suoraan kotiin, (välillä tietysti näin kavereita) avasin telkkarin ja otin syötävää. Sitten istuin siinä monta tuntia, hukutin itteni pois muusta maailmasta, koska maailma oli liian karu. Sitten se rikkoutui kun äiti tuli kotiin sanomaan tee tätä tee tota, kun oisin vaan halunnu rauhottua. Pakenin mun huoneeseen. Joskus vielä pienempänä lukittauduin vessaan tekemään vessapaperista kulhoja sun muita? 
Kai se oli mun tapa saada muuta ajateltavaa.


Mulla oli samassa koulussa ala-asteella, mutta ylemmällä luokalla onneksi yksi toinen kaveri niiden lisäksi jotka oli mun luokalla. Vietettiin paljon aikaa yhessä ja onneks hän oli mun ystävä. 4 luokalla meille tuli yksi opettaja, joka vihas mua. Ihan oikeasti vihas mua. Kerran se jopa soitti mun äitille ja haukku äitini ja mut pystyyn. Olin välinpitämätön, en usein tehnyt läksyjä. Olin paljon poissa. Oisipa se vaan tiennyt, että oon masentunut. Ei sitä ois kyllä varmaan sekään kiinnostanut. Mutta sekin oli yksi syy, miksen joskus halunnut mennä kouluun. Mua nolotti etten ollut tehnyt joitain tehtäviä ja en myöskään koskaan saanut nukkuttua kun vasta tosi myöhään, vaikka menin aikasin nukkumaan. Olin aina ihan väsynyt koulussa, eikä sitä väsyneenä paljon opi. Eikä välillä jaksa nousta. Nykyään mulla on nukkumiseen onneksi melatoniini.


Söin myös paljon suruuni, karkkia ja muuta epäterveellistä. Siitä tuli myös ulkonäkö paineita ja se pahensi masennusta. Muistan kun olin 7 luokalla perheen kanssa vesipuistossa ja mulla oli surkee olo.
Menin vessaan ja kun katoin itteäni bikineissä mua ällötti, ahdisti ja aloin itkeä. 5 luokalla se kauhea opettaja vaihtui ja silloin meni paljon paremmin. 6 luokalla se tuli takasin. Ihan ok mä sillon pärjäsinkin, mutta kaveri jutut alko taas menemään huonosti. Olin silloin 12-vuotiaana paljon mun tädin kanssa, joka on mua 3 vuotta vanhempi. Sen kautta rupensin kokeilemaan alkoholia ja tupakkaa. Ne samat kaverit mun luokalla jotka jo aikasemmin syrji, jätti mut sentakia kokonaan ulkopuolelle ja olin ihan yksin. Muutenkin aikaisempina vuosina ne meni matkoille ja leffoihin aina ilman mua. Se sattu joka kerta, kun sain tietää. Tai jos piti tehdä ryhmät luokassa niin pelkäsin aina, että taasko ne jättää mut yksin.


Kun kuudes luokka loppu ja seitsemäs alko olin edelleen ilman niitä samoja kavereita, jotka ylä-asteellakin oli munkanssa samalla luokalla. Tätini kanssa hengailin paljon ja päihteiden käyttö koveni. Mulla oli niin kauhea olo, etten tiennyt miten muuten sen saisin pois. Se autto edes hetkeksi. Niinä aikoina aloin myös viiltelemään ensimmäisiä kertoja. Se autto myös hetkeksi. Kaveri draaman takia 6 luokan lopussa menin koulukuraattorin puheille ja he ohjasivat minut nuorisoasemalle, jonka alotin 7 luokalla. Siellä puhuin terapeutin kanssa, vihasin sitä, jouduin aina pidättämään itkuani.


Kun 7 luokka oli n puolessavälissä, olin jälleen väleissä ystävien kanssa jotka feidas mut aikaisemmin. Sillon myös päihdeasiat selvisi äitille ja menin yksityiseen psykoterapiaan. Silloin minulle aloitettiin myös masennuslääkitys. Vähän sen jälkeen muutettiin espoosta tänne helsinkiin, jossa nyt asun. Muistan kun mun huoneessa oli vaan patja ja radio. Laitoin joka ilta Guns 'n Rosesin Don't Cry biisin soimaan ja itkin itteni uneen. Ne oli varmaan kauheimpia aikoja.


8 luokalla ne kaverit, jotka hylkäs mut sen takia, että join rupes tekemään sitä ittekkin. Ja tehtiinkin sitä yhessä lähes joka viikonloppu. Se oli ihan järjetöntä. 9 luokalla en enää halunnut juoda. Tajusin kuinka se vaan pilaa mun elämää ja tekee kaikesta huonompaa mitä jo valmiiksi oli. Jäin sitten taas vähän ulos niitten porukasta, koska ne jatko sitä ja mä en. Koitin panostaa parhaani mukaan kouluun, että pääsisin Kallion lukioon. Ja sainkin nostettua keski-arvoni 6,4 - 7,5.


Sen jälkeen mitä mun elämässä tapahtu, tiedättekin jo :)
Mutta miten se masennus vaikuttaa elämään? Pienempänä mulla oli paljon eri harrastuksia, mutta olin niin henkisesti uupunut etten usein jaksanut sinne mennä. Ne kaikki sitten päädyinkin lopettamaan. Teatteri on ainoa joka pysyi. Mutta niin vaikuttaahan se. Kouluun varsinkin. Nytkin mulla on vaan 1 kurssi jolla käyn koulussa ja yhtä suoritan itsenäisesti. Koska en kykene menemään kouluun, en vaan jaksa. Se on kun käynnistää auton ja siihen menee aina paljon bensaa, niin aamuisin ne mun bensat ei vaan riitä. Vaikka oisin kuinka nukkunu. Mua ahdistaa. Harvoin jaksan siivota mun huonetta, ei se ole laiskuudesta kiinni. Haluun siivota sen. Enkä tykkää olla siellä jos se on tosi sotkunen. Tarviin vaan niin paljon aikaa siihe, että rentoudun. Tai en tiedä.. en osaa selittää.


Joskus joku tosi pieni juttu laukasee mun huonon olon. Saatan ihan turhaan riidellä Albertin kanssa, koska vaan flippaan. Kerran se ei välttämättä oisi päässyt meille ja tulin tosi surulliseksi ja aloin itkemään ku hullu. Mulla oli rintakehässä hirvee ahdistuineisuuden tunne, tunne niinkuin tekis mieli laittaa veitsi sydämeen. Ja siihen yleensä auttaakin viiltely. Vaikka yritänkin olla tekemättä sitä ja olenkin siitä suoriutunut aika hyvin. Usein myös kaikki tuntuu ihan turhalta, koko mun olemassa olo ja haluun vaan kuolla, mennä nukkumaan enkä koskaan herätä. Joskus kävellessäni ulkona, toivon että auto ajais mun päälle.

 Muistan kun olin 9 vuotias ja mulla oli se sama tunne, uhkasin monesti äitilleni veitsi kädessä ja itku kurkussa, että joku päivä kun se tulee kotiin en oo enää elävien kirjoissa. Miten se nyt sitten vaikuttaa, kyllä varmaan ymmärrätte. Mulla on kans usein turhaan ulkopuolinen olo, tai olo ettei musta välitetä. Ärsyynnyn ja turhaannun tosi helposti, jos joku asia ei onnistu voin turhautuu niin paljon et alan vaan itkemään. Enkä jaksa aina panostaa esim. vaatteisiin niin paljon kun haluaisin masennuksen takia. Masennuksen takia pidän asiat mun sisällä, koska en haluu käsitellä niitä. En haluu aina huonoa oloa. Ja se vaan pahentaa kaikkea. En myöskään oikeen osaa luottaa miehiin. Ehkäpä se ei liity masennukseen niin paljoa, vaan enemmän siihen ettei mun isä ollut läsnä. Ja siihen, että äitillä oli monia poikaystäviä, jotka aina lähti. Siitä mulle on jäänytkin pelko, että kaikki miehet vaan aina jättää mut. Noh se vaikuttaa kaikkeen, ihan kaikkeen. En nyt osaa rupee luettelemaan, mutta tajuatte varmasti.


Tässä nyt oli jonkinlainen selitys, aika sekava varmastikkin ja ois niin paljon kirjotettavaa, etten tiedä mitä kirjottaa! Jos on jotain kysyttävää vielä niin laittakaa kommenttia.


66 kommenttia:

  1. Tosi paljo voimii sulle, vaikutat tosi mukavalt! :) ja toi kuulostaa jotenki hirvee tutult toi ku sanoiit et joskus vaan ahistaa nii että haluis vaa repii sydämme irti, mäki kävi joskus puhuu teraputi kans mun kaveri kaaoksest ja se auttoki mun kohalla iha hyvi, mut tollasii ahistus juttui vaa tulee silti aika usei.. Mut tää sun blogi on kyl tosi kiva!

    VastaaPoista
  2. voi sini!! :( toivottavasti sulla ois parempi olo! Tää teksti oli tosi hyvä!! Herätti monia tunteita.

    VastaaPoista
  3. monissa kohissa pysty kyl samastumaa tosi hyvi siun tunteisiis vaikkei itelläni varsinaisest mitää masennusta kai oo :/ tooosi paljo jaksamisii ja halei sinne <3

    VastaaPoista
  4. oi oot upee sini ! Mulla oli vielä hetki sitten ihan samallaista ( kesti about 4 vuotta ). Aikalailla muuten samoin paitsi että mulla oli koulussa 1 kaveri mutta en hengannut hänenkään kanssa koulun ulkopuolella. Sitten vähän aikaa sitte kaikki muuttu ku menin riparille. tutustuin ihaniin ihmisiin ja mun elämän halu tuli takasin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niii ja ois kyl tosi jees puhuu sunkaa enemmänki tästä, jos vaan haluisit. Voiko sulle laittaa vaikka sähköpostia? :)

      Poista
  5. Oi vitsi tää on ihan sika hyvä postaus ja aihe mulle tosi läheinen sillä itekki vähän aika sitten sain tietää kärsiväni masennuksesta ja noi tunteet on mulle tosi tuttuja! tsemppiä sulle! (:

    VastaaPoista
  6. On hienoa, että uskallat käsitellä tätä asiaa näin julkisesti blogin kautta, jakamalla sen meille muille :) Vanhempani erosivat kun olin 11-vuotias ja muistan kuinka itsekin hieman masennuin sen jälkeen. Muistan sen tuntuneen todella kamalalta, joten voin vain kuvitella miltä susta on tuntunut kaikkina noina vuosina. Onneks kaikki on nyt paremmin ja sulla on Albert rinnallasi. Tsemppiä jatkoon Sini <3

    VastaaPoista
  7. Ihailen tätä miten uskallat käsitellä tän täällä. Mä aloin itkeä lukiessani tätä, täs tekstissä oli osa iha ku suoraan mun elämästä. Tuli sellanen tunne et jos pystyisin nii haluisin nyt vaan halata mua. Oot upee ja rohkee nuori nainen, varmasti monelle täydellinen esikuva ! Tsemppiä tosi paljon jatkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... niin siis tarkotin et halata sua :D väsyneenä ei vaan onnistu.

      Poista
  8. sini olet niin rohkea että julkisesti voit tästä kertoa! Itku tuli silmään tätä lukiessa ja vaikutat aidolta ihmiseltä sekä olet hyvin rohkea! Älä ota stressiä koulusta vaan parane täysillä ! <3 haleja

    VastaaPoista
  9. voi vitsi sini, en voi ku yrittää kuvitella millasta sun elämä on, osa fiiliksistä kuulostaa tosi tutulta ja ahdistus ja muu on tuttuja kavereita mullekin, mut en voi verrata elämääni sun omaan. susta kyllä huomaa että sä oot taistelijaluonne, moni heikompi ois saattanu jo luovuttaa mut sä et ja se on ihan mieletöntä, koska sulla on vielä paljo annettavaa maailmalle ja sillä sulle ! älä stressaa kouluu vaan ota omaa aikaa niin kauan et oot omasta mielestä tarpeeks vahva, kyl elämäs on aikaa sit opiskella yms :) pidä kii niistä ihmisistä joita rakastat ja jotka rakastaa sua, mun on helppo uskoo et oot hyvä ystävä ja luotettava ihminen, ihan varmasti tutustumisen arvoinen ! sä oot rohkea, avoin, kaunis tyttö ja tolla valolla mikä sussa on sä pääset pitkälle :) tsemppiä ja haleja ! <3

    VastaaPoista
  10. Kuullostaa niin tutulta.. Itellä ei ehkä noin kauan ja noin pahana, mutta aivan samoja fiiliksiä käydään vaikka masennuksesta 'parannuin' jo yli vuosi sitten..

    VastaaPoista
  11. osaan niin paljon samaistua näihin juttuihin :/ voimia sinulle :)

    VastaaPoista
  12. Voi Sini tää oli aivan todella rohkeasti kirjoitettu postaus. Oon seurannut aivan innolla Iholla -sarjaa ja olitkin mun lemppari. Osaat kertoa tunteistas niin selkeästi ja totuutta kaunistelematta. Toivottavasti allu tuo sulle paljon iloa elämään. :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos tästä postauksesta. Mulla on ihan samanlainen olo koulusta: ahdistaa, enkä pääse ylös sängystä. Aika usein tulee ulkopuolinen olo. Ja välillä mäkin toivon etten heräisi aamulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voimia sulle, kai tää tästä viellä meille kaikille paranee!

      Poista
  14. Voi Sini, ihanan avoin ja koskettava postaus! Mäkin rupesin itkee ku luin tätä. Ihan hirveesti tsemppiä sulle! Muista et oot aivan erityinen, ihana, kaunis ja tärkee ihminen! Oot tärkee paitsi perheelles ja ystävilles myös ihan tosi monille jotka voi lukee sun tunteista ja ajatuksista täältä! haleja <3

    VastaaPoista
  15. oot aivan ihana ihminen!<3 niin ku ois lukenu omaa elämää! mulla on vaan silleen että mun kaveri puhu ala-asteesta asti pahaa ysiluokkaan asti, ja sit mua kiusattiin koulussa. olin ihan sairaan paljon pois koulusta ku sinne ei halunnu vaan mennä, luojan kiitos että edes pääsin pois peruskoulusta! tehtiin lastensuojeluilmotus ja tällästä. kävin lääkärillä mut ei kuulemma oo mitään.. tänä vuonna sit en mennykkää kouluu vaa aattelin että huilaan vaan, tai siis nukun.. mutta oli ihanan lohduttavaa lukee tätä, ja nyt uskaltaudun joulun jälkeen mennä varmaan psykologille että pääsen eroon siitä kouluahdistuksesta. oot oikeesti hirveen ihanan olonen ihminen :) tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä psykologille! Samoin sulle kiitos<3

      Poista
  16. niin ja aivan ihania kuvia susta! :)

    VastaaPoista
  17. ihana ku kerrot noin avoimesti tosta kaikesta. voimia sulle elää ton masennuksen kanssa <3

    VastaaPoista
  18. Mä oon ajatellu myös monta kertaa että kunpa jäisin auton alle.

    VastaaPoista
  19. Oot ihan älyttömän kaunis , oon nähny sut pari kertaa albertin kaa junassaki ja livenä oot viel kauniimpi!!! Täydellinen nainen ja vaikutat aivan ihanalta ihmiseltä :) ! Voimia sulle <3 Tää teksti oli tosi koskettava!

    VastaaPoista
  20. Hihi näin sut yks päivä sörkässä ja toi takki, upea ja sun kengät ne oli niin ihanat en kestä! <3

    www.everydayshufflig.blogspot.com

    VastaaPoista
  21. Ihana kun uskalsit kertoo näin avoimesti! Oot ihana ihminen! Tsemppiä sulle! Ja muista että tulevaisuuteen voi vaikuttaa mutta menneisyyteen ei voi eikä siihen pidä palata! Oot ihana ihminen toivon vaan kaikkea hyvää sulle<3 Kiitti, että uskalsit kirjottaa tästä näin avoimesti! Love you

    VastaaPoista
  22. vaikka tää on jo monesti sanottu, oot rohkea ja toivon sulle vaan niin paljon kaikkea hyvää! toivottavasti elämä nostaa päätään ja masennus selättyy. muista että oot arvokas!<3

    VastaaPoista
  23. Voimia sulle! Ja ihania kuvia, onko sulla joku ohjelma jolla muokkaat ne, ku mulla on nikon mut ne kuvat on ihan tavalliset :/

    VastaaPoista
  24. Siitä asti, kun näin sut Iholla-sarjassa oon jotenkin aina pystynyt samaistumaan suhun. Ajattelin et se johtu siitä et munkin nimi on Sini :D mut nyt, kun luin tän postauksen niin ei se oo mikään ihme, et suhun on pystynyt samaistuu sillä mullakin on ollu aikas paha masennus. Kesti kolmos luokalta kasiin asti eikä oo vieläkään ihan kunnolla parantunut. Niinä vuosina itsemurha pyöri usein mielessä, tuli viilleltyä ja ongelmia oli niin kotona, kuin koulussakin. Terapiassa kävin muutaman vuoden ajan ja vaikka inhosinkin sitä silloin niin kyllä se auttoi, ainakin jonkun verran. Edelleen tulee sellasia epätoivon hetkiä jolloin missään mitä teen ei tunnu olevan mitään järkeä. Oon kuitenkin jo voiton puolella ja siitä tosi ilonen, koska tiedän pahimman olevan takana päin. Tänä vuonna mun elämään on tullut aivan ihania ihmisiä ja se on auttanut ihan älyttömästi mua saamaan taas uskoa elämään ja jatkamaan eteenpäin. Niin ja uskomaan myös itseeni. Muista säkin uskoa ittees, koska oot aivan upea, ainutlaatuinen ja arvokas ihminen. Koita jaksaa eteenpäin, älä luovuta sillä tunnelin päässä on aina valoa vaikka välillä toisin tuntuukin. Arvostan todella paljon sitä, että kerroit sun tarinan, koska tiedän ettei nää asiat oo helppoja. Pidä kiinni niistä asioista, joita rakastat, itke jos itkettää mutta iloitse myös hyvistä asiosta.
    Tosi paljon voimia, haleja ja tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täälläkin on yks Sini joka käy terapiassa :) kopot! tsemppiä paljon, vaikutat tosi ihanalta ihmiseltä :)

      Poista
  25. Moikka, kysyn aika henk.koht kysymyksen, mutta syötkö vielä masennuslääkkeitä? :) Koetko että ne ois auttanu/auttaa sua jotenkin masennuksen kanssa? Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. syön joo! Kai ne vähäsen on, mutta nyt mulla vaihdettiin se koska ei ne hirveesti auttanut. kiitos!

      Poista
  26. moneen vuoteen aijot käydä lukion?
    Paljon tsemppiä!:)

    VastaaPoista
  27. Olen kokenut samoja juttuja. Tosi nuoresta alkoi mullakin, siinä ala-asteen kolmannen luokan aikoihin. Tajuan kuitenkin sen nyt, että lapsena ajattelin asioista siten miten ajattelin, eli kielteisesti tai itselleni haitallisesti, ihan vaan siksi, että en osannut muuta. Tein sitä samaa, mitä vanhemmiltani olin oppinut. Koin itseni huonoksi, merkityksettömäksi ja uskoin, että itsensä hyväksi tunteminen, ilo, onni ja hyvä olo pitää ansaita. Luulin myös, että minun teot ja ajatukset olisi yhtä kuin minä. Onko ihme, jos omat vanhemmat ja miltei koko yhteiskunta määrittelee ihmisiä tekojen mukaan?

    Sittemmin aikuistuttuani en ollut oppinut suhtautumaan mihinkään yhtään sen paremmin ja ajattelin edelleen, että parempi olo on muualla tai jonkin hirveän vaivannäön takana, joten sama kierre ajattelussa jatkui. Enkä missään vaiheessa edes tajunnut, että itse ajattelin itseni niin kipeäksi. Nyt kuitenkin voin tosi hyvin, kiitos tämän herätyksen: http://kutri.net/blog/2012/05/11/kuinka-toipua-masennuksesta/

    Jos ei ajatteluni olisi muuttunut, niin vituttais, että hukkasin vuosia elämästä huonovointisuuteen, lääkekierteeseen ja paskaan terapiaan. Onneksi voin kuitenkin olla tällä hetkellä hyvillä mielin siitä, että nyt tässä hetkessä olen hyvä. Väärinkäsitykset ajattelupuolella korjaantuivat eikä enää tarvitse ottaa mielessä käyviä hetkellisiä tyhmiä ajatuksia todesta. BDI-pisteet tuli lähes täysistä lähes nollille tuona kirkkaana hetkenä, kun tajusin ajatteluni. Sen jälkeen ei ole ollut enää yhtään kokonaista paskaa kuukautta, paskaa viikkoa tai paskaa päivääkään - enää on vain pieniä hetkiä, että vähän tuntuu sellaiselta kuin joskus pahoina aikoina, mutta tiedän, että sille ei tarvitse tehdä mitään. Onnellisuus on kuulemma vain yhden ajatuksen päässä. Onko mitään lohdullisempaa?

    Jännä muuten tuo hoidon taso Suomessa. Lääkkeitä naamaan ja keskustelemaan jonkun kanssa, kun ei siinä ole oikein lääkityksen takia yhteydessä aivoihinsa ja kun terapeutti ei käännä huomiota kaikesta paskasta mihinkään hyvään. Mikä siinä muuttuu ja kenen hyväksi se on? Oikeesti, opetetaanko niille "juttelijoille" missään mitään ja jos, niin miksei sitä ajattelua voi opettaa potilaalle? Sitten ei olisi ketään ketä hoitaa eikä ketään kelle myydä lääkkeitä, jos ihmiset vaan voisi hyvin, joten olisihan se ihan tosi haitallista...

    Kun sanot ettet halua käsitellä jotain asioita ja pidät ne vaan sisällä... niin ehkä se on jopa ihan hyvä? Kaikenlaiset ajatukset ja tunteet yleensä menee ohi ilman että niihin tarvii sen kummemmin takertua ja analysoida niitä. Pitkittyvät vaan miettimällä. Eli ole murehtimatta jos ikinä vaan siltä tuntuu!

    VastaaPoista
  28. Sini,olet ihan mielettömän rohkea nuori nainen kun uskallat julkisesti puhua näin vaikeista asioista!
    Kaikkea hyvää sinulle :)

    VastaaPoista
  29. voi että! tämähän on melkein kuin oma tarinani. tsemppiä kaikkeen sini <3 jaksat kyllä vaikka välillä tuntuukin että helpoin ratkaisu olisi lähteä.

    VastaaPoista
  30. SINI, sä olet ihana tyttö. Katsoin kaikki Iholla-jaksot ja nyt jostain löysin tän sun blogin. Tässä olen hetken tätä lueskellut. Pystyn samaistumaan tähän sun tarinaan niin hyvin ja myös ohjelmaa seuratessani näin suuren osan itsestäni sinussa. Oon samanikäinen ja olen tyttö. Luulen myös, että tunnen melko samanlaista tuskaa, kuin sinä. Käyn lukioo, joka ei tosiaan mene kovin hyvin. Elämä voi olla vaikeeta ja tiedän mitä on olla masentunut, mut haluan sanoa sulle, että olet IHANA! MUISTA SE! Oot ainutlaatuinen ja arvokas. Susta välitetään. Nauti elämästä ja nuoruudesta. Lopulta kaikki menee hyvin, itse ainakin uskon niin. Love you :)

    VastaaPoista
  31. ootko tehny tätä http://xestia.net/testit/bdi.php masennustestiä? että vois vähän vertailla, ku mulla tuli 42 nii ton perusteella vaikee masennus :s:s :(:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo joudun tekemään tota tosi usein oikeestaan :) 42 on tosi paljon suosittelen, että otat yhteyttä jonnekkin lääkäriin:)

      Poista
  32. Hei!

    Ei tää mun kommentti täältä varmaan mitenkään erotu. Saat muutenkin niin kauheesti kommentteja..
    Noo, mutta kuitenkin: Kirjotit älyttömän rohkeasti! Tuli tosi huono fiilis ittelle kun pystyin samaistumaan niin moneen kohtaan. En vaan tahdo että kukaan joutuis tuntemaan näin kuin mä tunnen.
    Tsemppiä ihan hirmusesti! Kyllä sä vielä selviät kaikesta <3

    VastaaPoista
  33. Hirveen paljon voimii sulle!:) Osasit tosi hyvin kuvailla milt sust tuntuu, ja noihin on ikävä kyllä helppo samaistuu... Harmillista et sulla alko masennus oireilee jo noin nuorena, ite oon ikionnellinen siitä et sain kokee edes ihanan lapsuuden, saa nähdä mitä tulevaisuus tuo meille tullessaan, toivottavasti paljon hyvää ja onnellisuutta!:) Itsekin oon 17. Tsemppiä vielä sinne!

    VastaaPoista
  34. Hei Sini!

    Olen itse lukion opettaja (aika nuori kuitenkin), ja tekstisi avasi minulle silmät siihen, miltä niistä opiskelijoista saattaa tuntua, jotka eivät käy koulussa eivätkä saa kursseja suoritetuksi. Koulu on varmasti monelle ahdistava paikka jo siksi, että siellä on niin paljon ihmisiä ja meteliä ympärillä. Kaverisuhteiden kunnossa oleminen on avainasia, mutta usein juuri tyttöjen kohdalla toisten kohtelu on juuri tuollaista, mitä kuvasit. Muistan itsekin ala- ja yläasteelta, kuinka joku jätettiin aina kaveripiirin ulkopuolelle, ja usein se olin juuri minä. Yläasteella vaihdoin koulua asuinpaikan vaihdoksen myötä, ja pääsin sellaiseen kaveripiiriin, jossa ei ollutkaan kilpailua ja toisten nälvimistä, mihin olin tottunut. Se oli hienoa. Kouluväsymyksessä ja aikaansaamattomuudessa itselläni auttoi myös ihan se, että opettelin pakosta juomaan aamuisin kahvia, jolloin aamu lähti aivan eri draivilla käyntiin.

    Toivon sinulle kovasti tsemppiä noihin koulujuttuihin ja muuhunkin elämääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että musta on ollut apua! Kiitos paljon ja samoin:)

      Poista
  35. I'm not sure why but this web site is loading incredibly slow for me. Is anyone else having this issue or is it a issue on my end? I'll check back later and see if the problem
    still exists.

    My site - Jessi Eisenhaver

    VastaaPoista
  36. Encompass, or cook by Quarter-hour, or possibly until hemp is normally aching.
    Given that food items get hot the actual through it, you won't warm the kitchen prefer a frequent your oven must. All of this micro wave presents full functionalities off Stove, cooker, convection as well as the Balance pot. Anyone would once one I might go away as long as to state that that the majority of iron griddles take time and effort to live on not having having due to the convenience. Yet still over time with increased number of houses by using a requirement was likely felt introducing a machine that attractive specific toasting connected with loaves of bread so would want to at the same time match has to have adore culinary, culinary, de-frosting et cetera.

    My weblog: 27 inch double wall oven stainless steel

    VastaaPoista
  37. A few other kinds of world devices tend to be normal with the particular printed circuit board.

    Another backup very similar risk comprises your food aka kitchen begin
    unstoppable. Due to overwhelming pressure level, your current ovum begin to tremor.
    Could possibly be small and cheaper. All older white skin tone
    the household goods has is also a offer that draws
    website visitors this toaster oven.

    Take a look at my website ... 24 wall ovens gas

    VastaaPoista