keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Sometimes life is a burden

Huom! Sekavaa tekstiä ahead.

Mun tekee mieli purkautua. Joten purkaan nyt tunteitani teille. En tiiä mikä mulla on. Nyt lähiaikoina suutun tosi helposti, ärsyynnyn ja argh! Mulla alkaa mittaria täyttyä taas ja sitten kaikki tulee kerralla ulos. Aina kun tulee jotain vaikeeta tai jotain asioita joita en halua käsitellä, työnnän ne pois mun pään syvyyksiin. Esim jos mulla on ollut vaikka riita Albertin kanssa. Joku pikku juttu vaan. Vähän ajan päästä en edes muista miksi oon vihanen, koska syrjäytän sen kaiken jonnekki uumeniin ja laitan ison lukon päälle. Sitten kun se alkaa olee liian täynnä BUM kaikki tulvii ulos.

En haluis, et niin tapahtuu. 
Ja sen takia oon taas yrittänyt alottaa terapian. Oon ollut monessa eri paikassa terapiassa monella eri tyypillä. Vaikka se auttaa ja jotenkin "lankakerä" (niinkuin sanoin iholla sarjassa jaksossa jossa olin juonut) alkaa purkautua ja naru suoristua, menetän terapiaan kerta toisensa jälkeen toivon. En enää jaksa uskoa siihen. Yks toinen syy on se, että terapia on oikeesti rankkaa. Oon nyt tässä alottanut vaan kokeilemaan kerran viikossa kuukauden ajan sitä psykoterapiaa.

Ainoo asia mitä se on nyt tähän mennessä saanut aikaseksi niin se on vaan avannut kaikki mun haavat. Oon alkanu olee masentuneenpi ja etenkin mun suhde mun isän kanssa on alkanut vaivaa tosi paljon. Siitä oonkin aika paljon puhunut terapiassa. Mun ja isäni suhde. En edes oikeen tiiä, millasta on normaali isä tytär suhde. Nään sitä niin harvoin enkä pysty olla niin normaali tai oma itteni sen seurassa. Mulla on mukavampaa olla kahestaan kenin kanssa kun mun isän. Isäni kanssa mulla on paljon enemmän vaivautuneempi olo. Ja mua ärsyttää! Se aina sanoo, että pitäis nähä, pitäis soitella bla bla bla. Muttei se kauheesti sen eteen mitään tee? Se varmaan odottaa, että mä tekisin. Mutta se on se isä!

(kuva otettu ja muokattu iPhonella)

Jotenkin nään, että se on hänen velvollisuus koittaa parantaa tätä meijän suhdetta. Ei se mun vika oo, että se ei oo kauheesti ottanut osaa mun elämässä. Ei se mun vika oo, että se oppi tuntemaan mut paremmin telkkarista kun in real life. Sen vika se on. Mutten haluu koskaan syyttää mun isää, enkä haluu pistää mitään taakkaa sen päälle. Mutta pikkuhiljaa alkaa tuntuu siltä etten välttämättä enää kauheen kauaa pysty olla syyttämättä.. Mutta niin tosiaan niistä haavoista. Se terapia on avannut paljon mun päässä ajatuksia ja oon alkanut miettiin kaikkee paljon. Se on tosi rankkaa ja vaikeeta, monesti pidätän itkua kunnes pääsen pois sieltä ja rupeen itkemään.

 Vaikka onkin rankkaa nyt availla näitä haavoja, niin kai siinä jotain hyvääkin on? Pakkohan ne on avata jos ne haluu kunnolla puhdistaa ja parantaa. Sitä tässä koitan nyt tehä. Haluun tosi paljon sitoutua siihen terapiaan. Välillä tuntuu, etten ois siihen valmis vielä. Mutta niin.. en tiiä mitä halusin sanoa halusin vaan saada nää ulos. Pitää nyt vaan toivoa, että jaksan käydä siellä terapiassa enkä ota takapakkia vaan käyn tän läpi eikä tarvi enää tuntea näin. Ettei tarvi itkeä. Joskus mulla on niin huono olo, niin paljon pyörii päässä etten enää kestä sitä. Haukun itteäni ja en kestä itteäni. Sillon mun tekee mieli vaan nukkua ikuisuus. Mennä vähäks aikaa pois tästä maailmasta, joskus jopa lopullisesti.

41 kommenttia:

  1. Nyt tyttö äikän tunneille! Ja muista, että se minkä nettiin kirjottaa ei katoa mihinkään. Kaikkea ei kannata julkisesti "purkaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mitä ihmettä? Sinin oma päätös mitä se nettiin kirjottaa. Mikä tässäkin on niin "yksityistä" ???

      Poista
    2. On sitte taas sun asias^?:D

      Poista
    3. Vihaan äikän tunteja haha:D Ei niin kannatakkaan, mutta mun mielestä tää on ihan hyvissä rajoissa.

      Poista
  2. anonyymi: kyllä ne ihmiset kirjottaa tänne paljon rankempaaki tekstiä. mitä väliä kirjottaako sini tänne näin ku se on telkkarissa puhunut tästä samasta asiasta ja tuhannet on sen nähneet ja kuulleet :) tää on sinin blogi ja sini varmasti itse tietää mitä haluaa meille kertoa ja mitä ei :)

    VastaaPoista
  3. hei tosi paljon voimia sulle! <3

    VastaaPoista
  4. Pärjäile! Ymmärrän tosi hyvin ton isäjutun koska mulla on hiukan samanlainen suhde omaani ja joskus tuntuu ettei sitä edes kiinnosta tietää millanen ihminen mä oon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, voi ei toivottavasti asia paranee!

      Poista
  5. voiei pärjäile!! <3 kyllä ne kaikki asiat vielä järjestyy vaikkei siltä aina tunnukkaa. mut onneks sulla on ihmisiä ympärillä jotka rakastaa ja välittää susta!

    VastaaPoista
  6. Mä olen itse käynyt terapiassa reilut kaks vuotta ja välillä niin VIHANNUT käydä siellä. Tuntuu etten halua puhua mistään, en puhu mistään tärkeästä ja oon ollut koko touhuun tosi turhautunut. Että ei se auta. Mut sitten kun aloin miettimään mun elämää vaikka kolme vuotta sitten niin on sillä jotain vaikutusta ollut, että mä olen käynyt kaks vuotta kaks kertaa viikossa istumassa jossain randompaikassa ja yrittänyt puhua jostain.
    Eli musta sun pitää vaan käydä siellä terapiassa uskollisesti se ainakin kolme vuotta vaikka mieli sanois mitä tahansa muuta. Vaikka vihaisit sun terapeuttia sydämes kyllyydestä ja susta tuntuis ettei se auta tai ettet edes halua puhua tai se sattuu liikaa. Se on pitkä ja rankka prosessi mut uskoisin, että ehkä joskus vasta jälkeenpäin huomaa sen oikean hyödyn. Ainakin itsellä on käynyt näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaioit tän! On hyvä kuulla muitten kokemuksia:)

      Poista
  7. sinii! mulle voi ainaki aina soittaa jos on huolia<3

    VastaaPoista
  8. Yleensä terapioissa onkin juuri tuo huono puoli. Sinne mennään kivi sydämellä ja tullaan takaisin rykelmän kanssa. Oletko kuullut/kokeillut positiivista psykologiaa tai ratkaisukeskeistä psykoterapiaa? :) Siinä keskitytään menneiden murheiden sijaan tulevaisuuteen ja siihen, kuinka katsotaan eteenpäin - ei taaksepäin. Siihen kuuluu myös ajatusharjoitus: jos on jokin ongelma, pohdi kuinka pitäisi toimia, että asiat menisivät vielä huonommin! Usein tällöin huomaa toimineensa juuri tällä tavoin ja voi keskittyä siihen, kuinka muuttaa asenteitaan ja toimintatapojaan ja vaikuttaa näin itse elämänsä kulkuun :) Asioilla on taipumus järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa, jopa niillä huonoilla kokemuksilla. Ne vahvistavat ja opettavat :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse oon sitä mieltä, että sen minkä taaksensä jättää edestänsä löytää. Jos ei käsittele niitä menneisyyden asioita ne jää vaivaamaan tai voi esiintyä oireiluna. Kiitos kuitenkin kommentista!

      Poista
  9. Hienoa, että kirjoitat myös vaikeista asioista täällä blogissa. Mulla ei ole ollut myöskään hyvää suhdettaa isääni sen oikein koskaan, varsinkaan sen jälkeen kun vanhemmat erosivat, yli 15 vuotta sitten. Mun isäni on niin erilainen ihminen kuin minä ja aina kun olen sen kanssa tekemisissä niin musta tuntuu etten voi olla oma itseni ja että koko ajan täytyy ajatella mitä voin sanoa seuraavaksi. Asiaa vaikeuttaa se, että hän asuu ulkomailla ja näen häntä tosi harvoin. Asuin hänen kanssaa vuoden ajan mutta asiat meni sen jälkeen jopa huonompaan suuntaan. Sen jälkeen mullekin tuli masennus ja kävin terapiassa. En ole enää pitkään aikaan käynyt terapiassa, mutta tuntuu, että se,että mulla on niin huono suhde isääni heijastuu moniin arkipäiväisiin asioihin mm. otan kritiikin tosi henkilökohtaisesti ja ajattelen heti, että oon epäonnistunut ihminen ja miten kukaan haluaa olla mun kanssa. Pakko vaan yrittää jatkaa eteenpäin ja hyväksyä tää tilanne, mutta mulla on sama juttu, että tulen kyllä hyvin toimeen isäpuoleni kanssa. Voimia sulle! :)

    VastaaPoista
  10. voimii sulle, kaikel on yleensä tapana järjestyy!

    VastaaPoista
  11. Tsemppiä ja voimia sulle !! <3

    VastaaPoista
  12. En haluis vähätellä tai mitään sun ja sun isän välisestä suhteesta mutta toi voi vielä kääntyä hyväks.. toisinku mun isä lopetti yhteyden oton kun olin 6 enkä oo nähny sitä sen jälkeen 11 vuoteen ja mulle on monta kertaa sanottu että haluanko ottaa yhteyttä ja siinä olen sun kanssa samaa mieltä että sehän on isän tehtävä !
    Hyvää jatkoa sulle Sini ja toivottavasti saat sun asiat kuntoon :) ps.oon ihan koukussa sun blogiin hehhe :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voihan se kääntyä hyväks mutta ei koskaan normaaliksi, ite olin 2 kun vanhemmat eros joten en oo koskaan kokenu sellasta normaalia perhettä. Kiitos paljon! hihi kiva kuulla:)

      Poista
  13. Kiva että pystyt kirjoittamaan myös vaikeammista aiheista täällä, vaikkei aihe itsessään ole kiva, mutta voi auttaa myös monia sun lukijoita. Itsellä ei oo tästä aiheesta kokemusta, isä-tytär suhde on meidän perheessä ollut ns "normaali"..johtuen varmaan osittain siitä että mun vanhemmat on edelleen yhdessä, mutta luin jostain just, että eron jälkeen joka kolmas lapsi ei näe enää isäänsä..luku on tosi iso ja "teitä"on aika paljon...monet isät ei tajuakaan millasia haavoja tällanen käytös voi lapseen jättää...aina toki ei voi isiäkään tästä asiasta syyllistää, eroja kun on niin monenlaisia.

    Tsemppiä Sini sulle kuitenkin ja onneks sulla on läheisiä ihmisiä ympärilläs :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aijaa enpä tiennytkään, että niin moni! Kiitos paljon:)

      Poista
  14. Tsemppiä Sini, kyllä kaikki vielä järjestyy! Itellä aivan sama ongelma isäsuhteen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti sunkin ongelma hoituu!

      Poista
  15. Rakas, muista että jos vaan jotenki voin auttaa nii mulle voi aina jutella ja soittaa! Muista, että mulle oot tärkiä! <3

    VastaaPoista
  16. kun surullinen tarina"... voimia sini, taisi iteltäki päästä monta kyyneltä kun tätä luki ,mutta miten jos puhuisit isäsi kanssa? ootko jutellut Äitisi kanssa asiasta?.. mutta eikös se niin ole että alhaalta on vain tie ylöspäin? ja niin myös sulla on oot vahva, hyväsydämminen ja kaunis nuori nainen kenellä on elämä edessä ja paljon rakastavaisia ihmisiä lähellä älä pilaa sitä missään nimessä! äläkä missään nimessä satuta itseäsi!

    http://www.youtube.com/watch?v=SC_rHimqaVs
    aina kun tuntuu pahalta kuuntele tää kappale!<3

    VastaaPoista
  17. Hyvä Sini! Tosi hyvä, että oot mennyt terapiaan, kun kuitenkin Iholla-sarjassakin tästä masennuspuolestakin puhuit. Kannattaa myös niitä lääkkeitä syödä, jos sulle on sellasia määärätty (ja myös odottaa rauhassa niiden vaikutusta). Mutta etenkin toi terapia on tosi hyvä juttu. Sellaistahan se on, että siellä just ne haavat aukeaa, kuten sanoit, mutta siitä se ilo sitten aukeaa jossain vaiheessa, kun asioiden käsittely alkaa olla paremmalla tolalla. Toivottavasti jaksat käydä siellä, varmasti kannattaa!

    VastaaPoista
  18. Ajattelin kertoo kans oman kokemuseni, jos olis edes vähän hyötyä. :) Oon ite käyny terapiassa 2,5 vuotta ja kyllä on kannattanu. Ne asiat kannattaa todellakin käsitellä ammattilaisen kanssa, koska muuten ne on joskus satavarmasti edessä niikun sanoit. Vaikkakin terapia on helvetin rankkaa ja kallista niin pitää yrittää muistuttaa itteensä et pitkällä tähtäimellä se kannattaa. Ja mun mielestä ei vois parempaan paikkaan rahoja laittaa, jos vaan saa pään kuntoon. Eikä kannata lannistua jos ei muutosta tapahdu heti vaan se vie ehkä vuosia. Vanhojen haavojen auki repiminen on aina kauheeta eikä kukaan halua niitä muistella mut se on vaan pakko jos haluaa paremman elämän. Vaikutat kyllä siltä, et oot tajunnu nää asiat ja on motivaatioo käydä siellä. Terapiassa oppii itestään niin paljon ettei mitään rajaa. Ja voi kyllä loppuelämän olla onnellinen että oli rohkeutta hakea apua ja käsitellä ne asiat. Toivottavasti saat asiat kuntoon ja pääset masennuksesta vielä eroon. Tsemppiä! :) T. Kaimasi

    VastaaPoista
  19. Kannattaa selvittää asiat isän kanssa, kun on vielä mahdollisuus. :) Oma isäni kuoli, kun olin 16-vuotias, jäi vähän olo, et ois pitäny nähdä sitä vaan useemmin.
    Mut itse teet niinku parhaaks näet, tsemppiä! <3

    VastaaPoista